— Mutta hänen majesteettinsa on erinomainen ihminen, jolla on hyvä tahto, — jatkoi Böhmer. — Kun ei ollut rahoja, antoi hän velasta vakuuden, emmekä muuta vaadikaan.
— Sitä parempi, — sanoi kardinaali iloisena. — Antanut vakuuden, niinhän sanoitte! Hyvä on, varsin hyvä… mutta millä tavoin?
— Niin yksinkertaisesti, niin hienotuntoisesti kuin suinkin, — vastasi Böhmer, — kerrassaan kuninkaallisesti.
— Ehkä älykkään kreivittären välityksellä?
— Ei, monseigneur, ei. Rouva de la Mottea ei ole näkynytkään, ja juuri siitä olemme mielissämme, herra Bossange ja minä.
— Vai ei kreivitärtä ole näkynyt! Mutta olkaa varma siitä, että hänellä on tässä jokin osuus, herra Böhmer. Kaikki hyvät aatokset lähtevät välttämättä hänestä, tietysti silti alentamatta hänen majesteettinsa arvoa.
— Monseigneur saa itse päättää, eikö hänen majesteettinsa ole meitä kohtaan ollut hienotuntoinen ja hyvä. Kun oli levinnyt huhu, että kuningas ei hyväksynyt viidensadan tuhannen livren maksua, kirjoitimme asiasta rouva de la Mottelle.
— Milloin?
— Eilen, monseigneur.
— Mitä hän vastasi?