— Viisisataa tuhatta kolmen kuukauden kuluessa ja loput ennen kuutta kuukautta.
— Entä korot?
— Niistä riittää vakuudeksi pari erikoista sanaa kuningattarelta. "Annetaan tämän asian", lisää kuningatar herttaisesti, "pysyä meidän kesken", — meidän kesken, ymmärtäähän monseigneur, mitä se kehoitus merkitsee — "eikä teidän tarvitse sitä katua". Ja sitten hänen allekirjoituksensa. Tästä hetkestä alkaen, kuten monseigneur ymmärtänee, on tämä kauppa sekä yhtiömieheni että minun kannaltani kunnia-asia.
— Minä olen siis teistä kuitti, herra Böhmer, — sanoi kardinaali ihastuneena. — Pian tulee ehkä uusi kauppa.
— Milloin vain monseigneur suvaitsee meitä kunnioittaa luottamuksellaan.
— Mutta huomatkaa sittenkin, että herttaisella kreivittärellä on tässä kätensä pelissä.
— Olemme rouva de la Mottelle hyvin kiitolliset, ja Bossange ja minä olemmekin jo päättäneet osoittaa tunnustusta hänen hyvyydestään, jahka kaulanauha on rahassa täysin maksettu.
— Vait, vait! — sanoi kardinaali. — Ette ole minua oikein ymmärtänyt.
Ja hän nousi taas vaunuihinsa koko talon osoittaessa hänelle kunnioitustaan.
Nyt voi nostaa verhon, vaikka kaikki lienevät jo päässeet salaisuuden perille. Miten Jeanne de la Motte oli rikkonut hyväntekijätään vastaan, sen on jokainen käsittänyt nähdessään hänen turvautuvan häväistyskirjailija Réteau de Villetten kynään. Jalokivikauppiaista oli hävinnyt levottomuus, kuningattaresta huolet, kardinaalista epäilykset. Varkaus ja rikos oli saanut kolme kuukautta aikaa; tällä välin ehtivät katalat hedelmät kyllin kypsyä rikollisen käden poimittaviksi.