Mutta kardinaali on estettävä koskaan puhuttelemasta Marie-Antoinettea. Sepä onkin perin vaikeata, kun Rohanin prinssi on rakastunut ja pääsee säätynsä nojalla monta kertaa vuodessa kuningattaren luo ja kun keimaileva, suosionhaluinen ja kardinaalille lisäksi kiitollinen kuningatar ei pysy syrjässä, jos häntä tavoitellaan. Keino näiden kahden ylhäisen henkilön pitämiseksi erillään on saatava tapahtumista, ja näiden kulkua on siis autettava.
Mikään ei kenties olisi niin tehokasta ja sukkelaa kuin herättää kuningattaressa sitä ylpeyttä, joka on siveyden kruunu. Jos kardinaali ryntäisi hieman liian rajusti, loukkaisi se varmaankin tuota hienoa ja arkatuntoista naista. Kuningattaren kaltaiset naiset pitävät ihailusta, mutta pelkäävät ja torjuvat hyökkäyksiä.
Niin, tämä keino vie perille. Neuvomalla kardinaalia vapaasti purkamaan tunteensa herätetään Marie-Antoinetten sielussa kyllästystä, kylmyyttä, joka ainiaaksi erottaa, ei prinssiä kuningattaresta, vaan miehen naisesta. Tällä tavoin saadaan aseita kardinaalia vastaan, jonka kaikki temput lamautetaan vihollisuuksien suurena tilipäivänä.
Mutta jos kuningatar kyllästyy kardinaaliin, tuntuu se vain kardinaalissa, ja kuningattaren hyveet jäävät loistamaan; silloin pidetään kuningatarta viattomana ja hänelle suodaan sellainen puhevapaus, joka helpottaa syytöksiä ja herättää luottamusta. Täytyy siis hankkia todistuksia sekä kardinaalia että kuningatarta vastaan: kaksiteräinen miekka, joka haavoittaa oikealle ja vasemmalle, joka haavoittaa tupesta sivallettuna ja tupenkin lävitse.
Täytyy saada sellainen luotettava syytös, josta kuningatar kalpenee ja kardinaali punastuu ja joka vapauttaa Jeannen, molempien pääsyyllisten uskotun ystävän, kaikesta osallisuuden epäluulosta. Täytyy keksiä sellainen sovitelma, jonka suojassa Jeanne voi, kun aika ja paikka niin vaatii, heille sanoa: Älkää minua syyttäkö, taikka minä syytän teitä; älkää minua tuhotko, taikka minä tuhoan teidät. Suokaa minun pitää rikkauteni, minä annan teidän pitää maineenne.
— Sitä kannattaa ajatella, — tuumi kavala kreivitär, — ja niin minä teenkin. Tästä lähtien maksetaan ajastani hyvä palkka.
Rouva de la Motte vaipui istumaan pehmeiden tyynyjen väliin akkunan ääreen, jota vieno aurinko lämmitti, ja mietti edelleen suunnitelmaansa Jumalan läsnäollessa, Jumalan soihdun valaisemana.
17.
Vanki.
Sillä välin kun kreivitär näin tuumi ja tuskaili, oli Saint-Clauden kadun varrella, vastapäätä hänen asuntoaan, toisenlainen kohtaus.