— Ettäkö kuolisitte? Mitä joutavia! — nauroi kreivi.
— Teidän käytöksenne minua kohtaan on hyvin huono, te unohdatte, että minä rakastan erästä syvästi, sydämen pohjasta.
— Herra Beausirea?
— Juuri Beausirea. Minä rakastan häntä, tietäkää se. En kai ole sitä teiltä koskaan salannut. Ette suinkaan ole kuvitellut, että koskaan unohtaisin rakkaan Beausireni?
— Päinvastoin olen koettanut kaikin mokomin hankkia hänestä tietoja, ja nyt voinkin teille kertoa yhtä ja toista.
— Niinkö? — ihastui Oliva.
— Herra Beausire on, — jatkoi Cagliostro, — pulska poika.
— Tietysti, — myönsi Oliva, joka ei älynnyt, minne häntä johdettiin.
— Nuori ja sievä.
— Eikös olekin?