— Voitteko vannoa, ettei hän ole vankina, ettei hän ole vaarassa?
— Voin kyliä vakuuttaa, ettei häntä ole saatu kiinni, mutta mitä vaaraan tulee, en osaa siitä mitään varmaa sanoa. Ymmärrättehän, pikku ystäväni, että ilmi annettua ajetaan takaa tai ainakin haeskellaan, ja kun miehellä on sellainen ulkomuoto ja olemus ja hyvin tutut ominaisuudet kuin herra Beausirella, joutuisi hän heti kiikkiin, jos missään näyttäytyisi. Ajatelkaapa, minkä oivallisen apajan herra de Crosne saisi, jos hänen onnistuisi herra Beausiren kautta siepata teidät tai teidän kauttanne herra Beausire.
— Niin, niin, hänen täytyy pysyä piilossa. Mies parka! Minun täytyy myös pelastaa itseni. Toimittakaa niin, että pääsen pois Ranskasta. Koettakaa tehdä minulle se hyvätyö, sillä jos jään tänne yksin tukehtumaan, en voi vastustaa kiusausta, vaan lopulta olen jollakin tapaa varomaton.
— Millä tapaa te olisitte varomaton?
— Näyttäisin itseni… pyrkisin raittiiseen ilmaan.
— Älkää liioitelko, lapsukaiseni. Nyt olette jo ihan kalpea ja lopulta pilaisitte terveytenne, niin ettei herra Beausire enää teitä rakastaisi. Nauttikaa siis raitista ilmaa niin paljon kuin mielenne tekee, ja huviksenne saatte katsella ihmisiä, jotka kulkevat tästä ohitse.
— Kas niin, — sanoi Oliva, — nyt te olette minuun suuttunut ja aiotte minut hylätä. Kenties minusta on teille vaivaa.
— Minulleko? Mitä hulluja te puhutte? Mitä vaivaa teistä olisi? — lausui kreivi jääkylmän vakavasti.
— Kun mies pitää naisesta, niin arvokas mies kuin te, niin ylhäinen ja kaunis, kuin te olette, on hänellä oikeus suuttua ja kyllästyäkin, jos minun kaltaiseni hupsu on vastenmielinen. Voi, hyvä herra, älkää minua jättäkö, älkää syöskö turmioon, älkää suuttuko!
Ja yhtä pelästyneenä kuin äsken kiemailevana tuli nuori nainen nyt
Cagliostron luo ja kiersi kätensä hänen kaulalleen.