— Ette te niin sanonut, — mutisi Oliva harmissaan, — mutta jos tahdotte, niin olkoon minun puolestani. Miksi ette tuonut häntä mukananne? Se olisi ollut kuin laupeudentyö. Onhan hän vapaa, hän…
— Syynä oli se, — keskeytti Cagliostro eikä ollut milläänkään Olivan ivallisesta sävystä, — että herra Beausire, jolla on vähän liiaksi älyä kuten teilläkin, on myös ruvennut tekemisiin poliisin kanssa.
— Hänkin! — huudahti Oliva kalveten, sillä tällä kertaa välähti totuus ilmeisenä.
— Niin, hänkin, — toisti Cagliostro maltillisesti.
— Mitä hän on tehnyt? — sammalsi nuori nainen.
— Mainion kepposen, perin nerokkaan tempun; minusta se on hassunkurinen ilveily, mutta ne jöröpäät, tiedättehän millaisia herra de Crosnen asiamiehet ovat, nimittävät sitä varkaudeksi.
— Onko hän varastanut? — kauhistui Oliva.
— Perin nokkelasti varastanut, ja siitä näkyy, kuinka syvällisesti
Beausire parka ihailee kalleuksia.
— Monsieur… onko hänet vangittu?
— Ei, mutta hänet on annettu ilmi.