— Niitä on minullakin, — sanoi Cagliostro, — ja varmasti yhtä paljon.
Samalla hän antoi kreivittärelle hienon viittauksen, että puhelu oli päättynyt.
Jeanne lähti alas rappusia, jotka hänen tullessaan olivat pimeitä ja autioita, mutta nyt hän tapasi siellä parikymmentä lakeijaa kynttilä kädessä, ja Cagliostro toisti häntä saattaessaan kaikkien kuullen moneen kertaan: rouva kreivitär de la Motte.
Hän kiirehti tiehensä puhkuen raivoa ja kostoa, niinkuin tarun lohikäärme sylkee tulta ja myrkkyä.
28.
Kirje ja kuitti.
Seuraava päivä oli viimeinen määräaika, jona kuningatar itse oli luvannut maksaa jalokivikauppiaille Böhmer ja Bossangelle.
Kun kuningattaren kirjeessä oli kehoitettu vaiteliaisuuteen, odottivat he, että viisi sataa tuhatta livreä lähetettäisiin heidän luokseen. Ja kun kauppiaille, kuinka rikkaita ovatkin, puolen miljoonan erän saaminen on melkoisen tärkeä asia, laativat yhtiömiehet paraimmalla käsialallaan kuitin. Tätä ei kuitenkaan tarvittu, sillä kukaan ei tullut sitä vaihtamaan viittä sataa tuhatta livreä vastaan.
Suurimmassa tuskassa kului jalokivikauppiailta yö heidän yhä odotellessaan melkein epätodennäköistä rahantuojaa. Kuningattarella oli välistä omituisia päähänpistoja; hänen täytyi salata asiansa, ja lähetti saattoi tulla vaikka puoliyön jälkeen.
Aamurusko hälvensi heidän tyhjänpäiväiset luulottelunsa. Silloin Böhmer päätti lähteä Versaillesiin yhtiömiehensä kanssa, jonka oli määrä odottaa vaunuissa.