Kuningas rypisti kulmakarvojaan.
— Kovin alhaalle nyt painumme, herra de Bréteuil, — sanoi hän. — Tuosta poliisiraportista lemahtaa likaviemärin tuoksuja, ja sieltä se onkin kotoisin.
— Kaikki parjaus huokuu myrkyllisiä höyryjä, ja siksi tulee kuningasten pontevin toimin puhdistaa ilma ympärillään, elleivät tahdo jättää kunniaansa sellaisen myrkyn uhriksi suorastaan valtaistuimella.
— Herra de Rohan, — mutisi kuningas. — Mutta kuinka se voisi olla edes todennäköistä? Onko kardinaali siis laskenut liikkeelle semmoisen huhun…
— Teidän majesteettinne voi helposti saada selville, onko kardinaali de Rohan hieronut kauppaa jalokivikauppiasten Böhmer ja Bossangen kanssa ja onko hän sopinut ehdoista ja määrännyt maksuajat.
— Todellako? — huudahti kuningas vihan ja mustasukkaisuuden vallassa.
— Se on tosiasia, joka tulee esille, jos vähänkään kuulustelee.
Siitä menen takuuseen teidän majesteetillenne.
— Takaatte siis?
— Ehdottomasti, omalla vastuullani, sire. Kuningas alkoi kiivaasti kävellä edestakaisin.
— Nämä ovat kauheita asioita, — sanoi hän, — mutta vielä en näe merkkiäkään varkaudesta.