— Lisäksi sanotaan, että olitte jättävinänne sen takaisin, että luulitte voivanne maksaa, että kuningas sen esti kieltämällä nimensä siitä maksumääräyksestä, jonka herra de Calonne esitti, että silloin käännyitte erään henkilön puoleen saadaksenne rahaa ja että se henkilö on teidän… rakastajanne.
— Ja te, monsieur, puhutte tuolla tapaa! — sanoi kuningatar ilmaisten äänessään mitä ylevintä luottamusta. — Antakaa niiden puhua, joiden tekee mieli. Rakastajan keksiminen on heistä parjausta varten vähemmän suloista kuin ystävyyssuhde on meidän kesken ihana ja pyhitetty totuus.
Charny vaikeni hämmästyneenä tästä voimakkaasta, lämpimästä kaunopuheisuudesta, joka huokuu tosirakkaudesta jokaisen jalon naissydämen hienoimpana tuoksuna. Mutta hänen vastauksensa viipyminen lisäsi kuningattaren levottomuutta.
— Mitä aiotte sanoa, herra de Charny? Parjauksen kieltä en opi koskaan ymmärtämään. Vai oletteko te oppinut?
— Madame, suvaitkaa kuunnella minua tarkoin; asia on vakava. Eilen kävin enoni, herra de Suffrenin kanssa hovin juvelikauppiasten Böhmerin ja Bossangen luona; sillä enoni on Intiasta tuonut muutamia timantteja, joiden arvosta hän tahtoi selvyyttä. Puhuttiin yhtä ja toista. Kauppiaat kertoivat komentajalle kauhean jutun, jota teidän majesteettinne vihamiehet olivat lisäilleet. Madame, minä olen ihan epätoivoissani; sanokaa minulle, että olette ostanut kaulanauhan; sanokaa myös, että se on maksamatta. Mutta älkää jättäkö minua siihen uskoon, että kardinaali de Rohan on puolestanne maksanut.
— Kardinaali de Rohan! — huudahti kuningatar.
— Niin, kardinaali de Rohan, jota sanotaan kuningattaren rakastajaksi… jolta kuningatar lainaa rahaa… jonka eräs onneton Charny niminen mies on nähnyt Versaillesin puistossa hymyilemässä kuningattarelle, polvillaan kuningattaren edessä ja suutelemassa hänen käsiään… joka sitten…
— Monsieur, — keskeytti Marie-Antoinette tuimasti, — jos minua selkäni takana epäilette, on siihen syynä se, ettei teissä ole rakkautta, kun olette luonani.
— Voi, vaara on uhkaava, — vastasi nuori mies. — En minä tullut pyytämään teiltä vilpittömyyttä ja rohkeutta, vaan rukoilemaan itselleni jotakin muuta.
— Sanokaa ensin, mistä vaarasta puhutte.