31.
Aatelismies, kardinaali ja kuningatar.
Juuri silloin, kun herra de Bréteuil oli mennyt kuninkaan luo, oli herra de Charny kiihtyneenä pyytänyt päästä kuningattaren puheille. Tämä oli pukeutumassa ja näki parvekkeen puoleisesta akkunastan kuinka Charny itsepäisesti pyrki perille. Kuningatar antoi heti määräyksen, että Charny oli päästettävä sisälle, ennenkuin täysin ehti pyyntöään esittääkään, sillä hän alistui sydämensä vaatimukseen, ja ylevän ylpeästi hän sanoi itsekseen, että puhdas, sielullinen rakkaus, kuten herra de Charnyn, saa milloin tahansa näyttäytyä kuningatartenkin palatsissa. Charny astui sisään ja kosketti vavisten kättä, jonka kuningatar hänelle ojensi.
— Voi, madame, mikä onnettomuus! — sanoi hän tukahtuneella äänellä.
— Mikä teitä vaivaa? — huudahti kuningatar vaaleten, kun näki ystävänsä niin hätääntyneenä.
— Madame, tiedättekö, mitä äsken sain kuulla? Tiedättekö, mitä huhutaan? Tiedättekö, mitä kuninkaalle lienee jo kerrottu tai mitä hän jo huomenna tietää?
Kuningatar! tunsi kylmiä väreitä, muistellen sitä siveän nautinnon yötä, jolloin kenties jokin mustasukkainen, vihamielinen silmä oli hänet nähnyt puistossa Charnyn kanssa.
— Kertokaa kaikki, minä olen vahva, — vastasi hän painaen toista kättä rintaansa vasten.
— Sanotaan, madame, että olette ostanut Böhmer ja Bossangelta erään kaulanauhan.
— Olen sen jättänyt takaisin, — sanoi kuningatar.