— Jätetään siis kreivitär ja puhutaan omista asioistamme.
— Ei suinkaan, madame, vaan puhukaamme aluksi hänestä, sillä muutamat teidän majesteettinne sanat herättävät minussa sen tuskallisen epäluulon, että teidän majesteettinne moittii minua uutterasta seurustelusta kreivittären kanssa.
— Vielä en ole teitä mistään moittinut, monsieur, mutta malttakaa.
— Voi, madame, sellainen epäluulo selittäisi minulle, miksi teidän majesteettinne sielussa on närkästystä minua kohtaan, ja perin epätoivoisenakin voisin ymmärtää tähän asti hämäräksi jääneen ankaruuden, jota olen saanut puoleltanne kokea.
— Nyt taas emme käsitä toisiamme, — sanoi kuningatar. — Te puhutte niin merkillisen salaperäisesti, ja jottei sekaannus kävisi pahemmaksi, vaadin vihdoinkin selityksiä. Siis asiaan!
— Madame, — huudahti kardinaali pannen kätensä ristiin ja kuningatarta, — suokaa minulle se armo, ettei tarvitse poiketa toiseen asiaan. Vielä pari sanaa, ja me ymmärtäisimme toisiamme.
— Todellakin te puhutte semmoista kieltä, jota en ymmärrä. Puhutaan taas ranskaa! Missä se kaulanauha on, jonka jätin takaisin jalokivisepille?
— Takaisin jalokivisepille! — toisti kardinaali hämmästyneen näköisenä.
— Niin, minne olette sen pannut?
— Minäkö? Minähän en tiedä…