Kuullessaan nämä odottamattomat sanat, tämän äkillisen hyökkäyksen, kardinaali vaaleni. Asema olikin niin outo, että hän ei enää käsittänyt. Saattoiko hän, tekeytyen rakastajaksi, ollen uskollinen alamainen, selittää aviomiehelle, kuninkaalleen, sitä suhdetta, jossa väitti olevansa kuningattareen, toisen puolisoon? Mutta kuningas kysyi mietteisiinsä vaipuneelta kardinaalilta:
— Eikö asia koske erästä kaulanauhaa, monsieur? Siitä teillä kaiketi on minulle kerrottavana uskomattomia asioita. Puhukaa siis, minä kuuntelen.
Kardinaali teki kohta päätöksen, kahdesta pulmasta hän valitsi pienemmän: kahdesta hyökkäyksestä hän otti kestääkseen sen, joka oli kuningasparille kunniallisempi. Ja jos hänet varomatta heitettäisiin toiseen vaaraan… sama se, silloin hän esiintyisi uljaana, ritarillisena miehenä.
— Niin, juuri kaulanauhasta on puhe, sire, — mutisi hän.
— Oletteko sen ostanut, monsieur?
— Sire…
— Oletteko vai ette?
Kardinaali katsahti kuningattareen eikä vastannut.
— Oletteko vai ette? — toisti kuningatar. — Puhukaa totta, monsieur, pelkkää totta; ei teiltä muuta vaadita.
Kardinaali käänsi katseensa poispäin ja pysyi vaiti.