— Monsieur, ellette luule kenenkään sitä uskovan, silloinhan pitäisi uskoa, että…
Ja vihastuksen väristys rumensi kuninkaan tavallisesti niin lempeitä piirteitä.
— Sire, — kiirehti kardinaali sanomaan, — minä en tiedä mitään siitä, mitä puhutaan, en mitään siitä, mitä on tapahtunut; muuta en voi vakuuttaa kuin ettei kaulanauha ole minun hallussani, että se nyt on jollakulla, jonka pitäisi esiintyä, mutta ei tahdo, ja joka pakottaa minut toistamaan raamatun sanat: paha langetkoon rikollisen pään päälle.
Kuningatar näytti aikovan tarttua kuninkaan käsivarteen. Kuningas sanoi hänelle:
— Asia on riitainen teidän ja hänen kesken, madame. Vielä kerran, onko kaulanauha teillä?
— Ei, sen vannon äitini kunnian ja poikani hengen kautta, — vastasi kuningatar.
Täynnä riemua tästä selityksestä kuningas kääntyi kardinaaliin päin ja sanoi:
— Silloin asia jää oikeuden ja teidän kesken, monsieur, paitsi jollette pidä parempana vedota armooni.
— Kuninkaan armoa voi anoa vain rikollinen, — vastasi kardinaali.
— Minusta on inhimillinen oikeus parempi.
— Ettekö siis mitään tunnusta?