— Ahaa! — sanoi kuningas voitonriemuisesti, kun kuuli inhonsa Jeannea vastaan vihdoinkin saavan perustetta. — Haetaan se nainen tänne kuulusteluun.
— Hyvä olisi, mutta hän on kadonnut, — selitti kuningatar. —
Kysykää kardinaalilta, minne on rouva de la Motten toimittanut.
Hänelle on ollut perin tärkeätä, ettei rikostoveria tavata.
— Toiset, joille se on vieläkin tärkeämpää, ovat antaneet hänen hävitä, — vastasi kardinaali, — ja siksi on mahdotonta häntä löytää.
— Mutta jos te, monsieur, olette syytön, — sanoi kuningatar raivoissaan, — auttakaa edes syyllisten ilmisaamista.
Kardinaali loi häneen viimeisen silmäyksen, käänsi hänelle selkänsä ja pani käsivartensa ristiin.
— Monsieur! — sanoi kuningas loukkaantuneena, — teidät viedään
Bastiljiin!
Kardinaali kumarsi ja sanoi lujalla äänellä:
— Tässäkö asussa? Yllä arkkipiispan juhlapuku? Koko hovin nähden? Suvaitkaa, sire, ottaa huomioon, että siitä tulisi suunnaton häväistysjuttu; sitä raskaammin se painaisi sitä päätä, johon se lopuksi osuisi.
— Se on minun tahtoni, — sanoi kuningas kiihtyneenä.
— Sire, te määräätte kirkkoruhtinaalle ennen aikojaan kohtuuttoman rangaistuksen, ja kidutus ennen tuomiota on laiton.