— Miksi annoitte merkkejä Bréteuilille?
— No niin, sire…
— Nuo vilkkaat liikkeet ja puuhaava ilme merkitsevät kai jotakin?
— Tosin kyllä, sire, mutta…
— Teillä on tietysti oikeus olla vaiti, — sanoi kuningas närkästyneenä.
— Sire, juuri äsken kuulin, että kardinaali de Rohan on vangittu.
— Voiko se uutinen teitä niin kiihdyttää? Ettekö siis usko, että kardinaali on syyllinen, ja teenkö siinä väärin, että rankaisen mahtavaakin?
— Väärinkö? Ette suinkaan, veljeni. Te ette ole väärässä. En minä sitä tahtonut sanoa.
— Minua olisikin hyvin kummastuttanut, herra Provencen kreivi, jos olisitte ruvennut pitämään sen miehen puolta, joka koettaa häväistä kuningatarta. Olen juuri käynyt kuningattaren luona, ja yksi ainoa sana häneltä riitti…
— Jumala varjelkoon minua syyttämästä kuningatarta! Tiedättehän, sire, että hänen majesteetillaan… kälylläni ei ole uskollisempaa ystävää kuin minä. Kuinka usein olenkaan häntä puolustanut, ja olkoon sanottuna ilman moitetta, vieläpä teitä itseännekin vastaan!