— Kaikesta sydämestäni. Te olette toiminut kuninkaana, minä kuningattarena, siitä saatte olla varma.

— Hyvä on, — vastasi kuningas tuntien sydämellistä iloa, — saamme siis kerrankin hyvitystä kaikista näistä katalista juonista. Kun te ja minä olemme kerta kaikkiaan musertaneet käärmeen, tulee meille toivoakseni rauha.

Hän suuteli kuningatarta otsalle ja palasi omiin huoneisiinsa. Sillä välin kardinaali oli käytävän päässä nähnyt Böhmerin ja Bossangen puoleksi pyörtyneinä toistensa sylissä ja vähän matkan päässä palvelijansa, joka tästä tuhosta tyrmistyneenä vaani isäntänsä katsetta.

— Monsieur, — sanoi kardinaali edellään käyvälle upseerille, — jos jään tänne koko päiväksi, käyvät monet levottomiksi; enkö saa lähettää kotiin sanaa, että minut on vangittu?

— Jollei vain kukaan sitä huomaa, — vastasi nuori upseeri. Kardinaali kiitti; sitten hän puhutteli palvelijaansa saksaksi ja kirjoitti muutaman sanan paperilehdelle, jonka repäisi messukirjastaan. Ja upseerin tähystellessä, ettei kukaan yllättäisi, kardinaali kiersi hänen selkänsä takana paperin kokoon ja pudotti lattialle.

— Seuraan teitä, monsieur, — sanoi hän upseerille. Molemmat katosivat. Palvelija sieppasi paperin, niinkuin kotka hyökkää saaliinsa kimppuun, kiirehti ulos linnasta, nousi ratsun selkään ja nelisti Pariisiin. Kulkiessaan saattajansa kanssa portaita alas kardinaali saattoi eräästä akkunasta nähdä ratsastajan olevan jo matkalla.

— Kuningatar tuhoo minut, — mutta minä pelastan hänet. Sinun tähtesi, kuningas, minä näin menettelen. Sinun tähtesi, Jumala, joka käsket antamaan vääryydet anteeksi, minä annan toisille anteeksi… Anna myös minulle anteeksi!

34.

Asiakirjat.

Heti kun kuningas oli onnellisena palannut työhuoneeseensa ja allekirjoittanut käskyn, että kardinaali de Rohan oli vietävä Bastiljiin, ilmestyi Provencen kreivi saapuville ja antoi herra de Bréteuilille merkkejä, joita tämä ei kaiken kunnioituksensa ja hyvän tahtonsakaan avulla pystynyt käsittämään. Mutta tämä merkkikieli ei tarkoittanutkaan oikeusministeriä, vaan prinssi tahtoi vetää puoleensa kuninkaan huomiota, jonka täytyi kirjoittaessaan nähdä kaikki vastapäisestä kuvastimesta. Juoni onnistuikin: kuningas huomasi veljensä antamat merkit ja päästettyään herra de Bréteuilin luotaan sanoi hänelle: