— Ja lopuksi hän sanoi, ettei ollut koskaan antanut kardinaalille aihetta luulla olevansa läheisempi kuin joku alamainen, joku tuttava, josta ei välitä.
— Vai niin, vai sanoi hän niin!
— Sanoi semmoisella sävyllä, ettei se sietänyt vastaväitettä… kardinaali olikin vaiti.
— Kun siis ei kardinaali mitään vastannut, tunnusti hän itsensä valehtelijaksi, ja juuri sillä hän lisää toisten huhujen uskottavuutta, joiden mukaan kuningatar on eräille henkilöille suonut erinäisiä suosionosoituksia.
— Voi, hyvä Jumala, mitä nyt vielä? — sanoi kuningas masentuneena.
— Ihan hassua, kuten saatte huomata. Kun kerran on todistettu, ettei kuningattaren kanssa ole kävellyt kardinaali de Rohan…
— Kuinka? — huudahti kuningas. — Onko kerrottu, että herra de
Rohan on kävellyt kuningattaren kanssa?
— On, mutta sen on kumonnut kuningatar itse ja kardinaalin luopuminen väitteestään. Kun siis se asia on selvillä, voitte ymmärtää, että on ruvettu ihmettelemään — eihän häijyys väsy, — mitä siis merkitsee, että kuningatar on öisin kävellyt Versaillesin puistossa.
— Öisin, Versaillesin puistossa… kuningatar!
— Ja kenen kanssa, — jatkoi Provencen kreivi kylmästi.