— Paitsi jos iloisuuteenne on syynä lähtöni, joka vapauttaa teidät minun läsnäolostani.
— Ho, ho, hoo, — nauroi vanha parooni toisella äänensoinnulla. — Älä suotta teeskentele; tiedäthän, ettet voi minua pitää narrinasi, ha, ha, haa!
Filip pani käsivartensa ristiin epäillen, oliko äijän aivoissa jokin ruuvi höltynyt.
— Kuinka minä pitäisin teitä narrina? — kysyi hän.
— Kun olet lähtevinäsi, hitto vie! Vai kuvitteletko, että uskoisin sinun matkustavan?
— Ette siis usko?
— Champagne on nyt poissa ja siksi voin toistaa: Älä enää teeskentele. Muuten myönnän, ettei sinun sopinut toisin esiintyä; se on mainiosti keksitty.
— Monsieur, te hämmästytätte minua niin, että…
— Onhan se merkillistä, että osasin arvata. Mutta mitä sille mahtaa? Minä olen niin perin utelias, ja kun uteliaisuus minut valtaa, niin tutkin, eikä kukaan saa minua paremmin asioista selkoa, kun kerran alan penkoa. Siksi olen keksinyt, että olet vain lähtevinäsi, ja siitä sinua onnittelen.
— Minäkö olen vain lähtevinäni?