Ukko astui lähemmäksi, kosketti luisevilla rystyillään nuoren miehen rintaa ja sanoi yhä tuttavallisemmin:
— Kunniani kautta, ellet olisi tähän keinoon turvautunut, olisi varmasti kaikki tullut ilmi. Nyt onkin jo aika. Huomenna olisi ollut myöhäistä. Riennä, poikaseni, riennä.
— Monsieur, — sanoi Filip jääkylmästi, — vakuutan teille, etten käsitä ainoatakaan sanaa siitä, mitä suvaitsette puhua.
— Minne aiot piilottaa hevosesi? — jatkoi parooni antamatta suoraa vastausta. — Sinulla on tamma, jonka tuntee helposti. Varo, ettei sitä nähdä täällä, kun luullaan sinun jo olevan… Niin, minne olet matkustavinasi?
— Lähden Taverney-Maison-Rougeen.
— Hyvä… aivan oikein… olet siis menevinäsi Maison-Rougeen… Siitä ei kukaan tule hullua harmaaammaksi. Ole kuitenkin varuillasi, monen silmät väijyvät teitä molempia.
— Molempia? Keitä?
— Hän on kiivas, näetkös, — jatkoi ukko, — hänessä on niin kova into, että kaikki voi mennä pilalle. Pidä varasi, ole järkevämpi kuin hän…
— Totta tosiaan, monsieur, — kiivastui nyt Filip, — te näytte pitävän lystiä minun kustannuksellani ja menettelette siinä kohtuuttomasti ja epäviisaasti, sillä kun olen harmissani ja ärtynyt, voisin unohtaa sen kunnioituksen, jota olen velvollinen teille osoittamaan.
— Kunnioituksesta sinut vapautan. Nyt olet jo kyllin aikamies hoitamaan asioitamme ja hoidatkin niin mainiosti, että minä puolestani alan kunnioittaa. Sinä olet kuin mestari minun hutiluksen rinnalla. Annappa sentään jokin osoite, jotta voin sinulle lähettää sanan, jos sattuisi jotakin tärkeätä.