— Nyt palaan tänne ainiaaksi! — huudahti Andrée niin ihastuneena, että hänen huudahduksensa oli melkein kirkaisu.
— Hiljempaa, sisko, hiljempaa, — tyynnytti Filip, — Tämän talon seinät eivät ole tottuneet riemuun, ja sitäpaitsi on salongissa, tuossa vieressä, tai ainakin sinne kohta tulee eräs, joka voisi kuulla.
— Eräs? — toisti Andrée. — Kuka se on?
— Kuuntele, — vastasi Filip.
— Kreivi de Charny! — ilmoitti palvelija, joka saattoi kreivin pienestä salongista suureen.
— Hänkö? — ihastui Andrée, syleillen veljeään vielä hartaammin. —
Kyllä minä tiedän, mitä varten hän tänne tulee.
— Tiedätkö todella.
— Kyllä, sen tiedän niin hyvin, että juuri nyt huomaan pukuni olevan epäkunnossa ja aavistan pian tulevan sen hetken, jolloin minunkin pitää astua suureen salonkiin omin korvin kuulemaan, mitä herra de Charnylla on sanomista…
— Puhutko täyttä totta, rakas Andrée?
— Kuuntele, mitä siellä puhutaan, ja anna minun juosta yläkertaan kamariini. Kuningatar toi minut luostarista hieman liian kiireesti, ja nyt täytyy nunnan kaavun vaihtua sellaiseen pukuun, joka sopii… morsiamelle.