Ja perin käskevällä katseella Filip sai lähtemään isänsä, joka aavistaen jotakin estettä poistui huonolla tuulella. Filip seurasi isäänsä pienen salongin ulko-ovelle asti ollakseen varma, että tämä huone oli tyhjä. Sitten hän katsahti viereiseen huoneeseen, ja varmana siitä, ettei häntä kukaan muu kuullut kuin se, jota nyt puhutteli, hän kysyi, käsivarret ristissä ja katsoen kreiviä suoraan silmiin:
— Herra de Charny, kuinka te uskallatte kosia sisartani? Olivier astahti taaksepäin ja punastui.
— Senkö vuoksi, — jatkoi Filip, — että sitä paremmin voisitte salata rakkausvehkeenne toisen naisen kanssa, jota tavoittelette, jota rakastatte? Senkö vuoksi, että kun teidän nähdään olevan naimisissa, ei voitaisi sanoa teidän pitävän rakastajatarta?
— Mitä ihmettä!… sanoi Charny horjuen, hämillään.
— Vai sekö on syynä, — lisäsi Filip, — että naituanne sen naisen, joka milloin tahansa pääsee rakastajattarenne luo, teidänkin siten kävisi mukavammaksi tavata tuota ihailemaanne rakastajatarta?
— Monsieur, nyt menette liian pitkälle!
— Kenties ja melkeinpä uskonkin, että niin on laita, — jatkoi yhä Filip, astuen lähemmäksi Charnyta, — te tarkoitatte, että jouduttuani langokseni en ilmaise, mitä tiedän entisistä lemmenjuonistanne?
— Mitä muka tiedätte! — huudahti Charny kauhistuen. — Olkaa varuillanne!
— Niin juuri, — vastasi Filip yltyen, — se pieni puistonvartijan asunto, jonka vuokrasitte, salaiset kävelynne Versaillesin puistossa… yöllä… kädenpuristukset, huokauksenne ja varsinkin hellien katseitten vaihto puiston pikku portilla…
— Monsieur, Herran nimessä, sanokaa, ettette ole mitään nähnyt… ettette mitään tiedä.