— Sitä parempi, — sanoi toinen poliisi. — Mitä useampia vankeja herra de Crosne saa, sitä enemmän hän riemastuu.
Neljännestuntia myöhemmin vierivät Beausiren vaunut poispäin, vieden vangitut rakastavaiset vartijoineen.
Helppo on ymmärtää, kuinka tämä saalis vaikutti herra de Crosnen mieleen. Tosin eivät poliisit liene saaneet toivomaansa miljoonaa, mutta täydellä syyllä voi olettaa heidän olleen tyytyväisiä. Ministeri hykersi käsiään mielihyvästä ja ajoi heti Versaillesiin vaunuissa, joita seurasivat toiset tiiviisti suljetut ja lukoilla varustetut. Tämä tapahtui päivää myöhemmin, kuin Oliva oli luovutettu hänen haltuunsa.
Herra de Crosne käski ajaa Trianoniin, astui itse maahan toisista vaunuista ja jätti toiset sihteerinsä vartioitaviksi. Sitten hän lähti kuningattaren luo, ennakolta pyydettyään tältä lupaa saada puhutella häntä Trianonissa.
Kuningatar, joka jo kuukauden aikaa oli varonut laiminlyömästä mitään, mikä tuli poliisin taholta, oli kohta suostunut poliisiministerin pyyntöön ja aamulla saapunut tähän mielipaikkaansa vain kahden henkilön saattamana siltä varalta, että asia oli pidettävä salassa. Heti kun ministeri oli saatettu hänen luokseen, päätti hän tulijan säteilevästä ilmeestä, että nyt oli hyviä uutisia. Naisparka! Pitkiin aikoihin hän ei ollut nähnyt muuta kuin vaiteliaita ja synkkiä kasvoja. Ilon tunne, ensimäinen kolmeenkymmeneen päivään, sai hänen jäytävistä mielenliikutuksista uupuneen sydämensä kiivaasti sykkimään.
— Madame, — sanoi ministeri suudeltuaan hänen kättään, — onko teidän majesteetillanne Trianonissa sellaista huonetta, jossa voisitte näkymättä nähdä, mitä tapahtuu.
— On kyllä, kirjastoni, — vastasi kuningatar. — Pikku ruokasalin kaapin viereen olen teettänyt seinään pieniä valoreikiä, ja usein olen siellä illallisen aikaan Lamballen prinsessan ja neiti de Taverneyn kanssa, silloin kun hän vielä oli luonani, huvikseni kurkistellut kirjastoon ja katsellut apotti Vermondin hassunkurisia ilmeitä, kun hän luki jotakin häväistyskirjoitusta omasta itsestään.
— Hyvä on, madame, — vastasi herra de Crosne. — Minulla on ulkona eräät vaunut, jotka tahtoisin saada tänne linnaan niin, ettei kukaan näkisi niiden sisällystä paitsi teidän majesteettinne.
— Sehän käy helposti päinsä; missä vaununne ovat?
— Ulkopihalla, madame.