Herra de Crosne odotti Cagliostrolta tietoja kaulanauhasta ja rouva de la Motten juonista. Se oli hänen heikko puolensa. Sen sijaan hänellä oli oikeus kuulustella ja vangita; siinä oli hänen ylivoimansa.
Vastaanottaessaan kreivin hän esiintyi miehenä, joka tietää oman arvonsa, mutta ei tahdo olla epäkohtelias kellekään, ei edes ihmeolennolle. Cagliostro oli varuillaan, esiintyen yhä vain ylhäisenä herrana, jollaista heikkoutta hänen mielestään sopi vielä näytellä.
— Monsieur, — sanoi hänelle poliisiministeri, — te olette pyytänyt saada minua puhutella, ja nyt olen tullut Versaillesista juuri tätä asiaa varten.
— Olen arvellut, monsieur, että teillä voisi olla jotakin etua, jos kuulustelisitte minua nykytapahtumien johdosta, ja kun tunnen ansionne ja virkatoimenne tärkeyden, olen saapunut puheillenne. Tässä nyt olen.
— Minäkö teitä kuulustelisin? — kysyi ministeri ollen hämmästyvinään. — Mutta mistä ja minkä nojalla?
— Monsieur, — vastasi Cagliostro kursailematta, — teillä on nyt paljon puuhaa rouva de la Mottesta ja kaulanauhan katoamisesta.
— Oletteko ehkä päässyt sen jäljille? — tiedusti herra de Crosne melkein ivallisesti.
— En, — sanoi kreivi vakavasti. — Mutta jollen olekaan saanut selkoa kaulanauhasta, niin tiedän ainakin, että rouva de la Motte on asunut Saint-Clauden kadun varrella.
— Vastapäätä teitä, monsieur; sen minäkin tiesin.
— Silloin tietänette myös, mitä rouva de la Motte siellä puuhasi…
Jättäkäämme siis se asia.