— Ja syleillä?
— Toivoakseni. Ja lisäksi ilmoitatte hänelle silloin kaikki, mitä teille sanon.
Cagliostro lähti nyt Beausiren kanssa ajamaan Pariisia kohti. Kahden tunnin kuluttua, iltapuolella, he saavuttivat Olivan vaunut, ja tuntia myöhemmin Beausire lunasti poliiseilta viidelläkymmenellä louisdorilla luvan syleillä Olivaa ja kuiskata hänelle, mitä kreivi oli sanonut.
Poliisit ihailivat tätä intohimoista rakkautta ja toivoivat keinottelevansa häneltä viisikymmentä louisdoria joka toisessa levähdyspaikassa. Mutta Beausirea ei sen koommin näkynyt, ja Cagliostron vaunut veivät hänet nopeasti Pariisiin, missä valmisteltiin niin monia tapahtumia.
Kaikki tämä piti lukijan saada tietää, ennenkuin annamme hänen kuunnella herra de Cagliostron ja herra de Crosnen keskustelua. Nyt voimme hänet johtaa poliisiministerin työhuoneeseen.
45.
Poliisiministerin työhuone.
Herra de Crosne tiesi kreivi de Cagliostrosta kaikki, mitä taitava poliisiministeri voi tietää Ranskassa asuvasta henkilöstä, ja siinä oli koko paljon. Hänellä oli tiedossaan kreivin entiset nimet, alkemistiset, magneettiset ja ennustustaidot; samoin se, että kreivi väitti voivansa olla kaikkialla läsnä ja alati syntyvänsä uudestaan, ja niin ollen hän piti kreiviä hienon maailman silmänkääntäjänä.
Poliisiministeri oli perin ovela mies, tunsi virkatoimensa tarjoamat keinot, nautti hovin suosiota, vaikkei siitä välittänyt, ei tinkinyt ylpeydestään eikä langennut kenen tahansa ansaan. Tälle ei Cagliostro voinut, kuten kardinaali de Rohanille, tarjota louisdoreja, jotka olivat vastavalettuina lämpöisiä, tai ojentaa pistoolia hänen rintaansa kohti, kuten Balsamo oli uhannut herra de Sartinesia; nyt ei Balsamo ollut vaatimassa Lorenzaa takaisin, vaan Cagliostro tekemässä tiliä.
Tämän vuoksi kreivi ei ollutkaan jäänyt odottamaan tapausten kulkua, vaan oli pyytänyt päästä ministerin puheille. Herra de Crosne älysi asemansa edulliseksi ja aikoi tätä etua käyttää. Cagliostro ymmärsi asemansa hankalaksi ja päätti siitä selvitä. Tässä avoimessa shakkipelissä oli muuan panos, jota toinen pelaaja ei aavistanutkaan, ja myönnettävä on, että näin tietämätön oli juuri herra de Crosne. Kuten sanottu, hän tunsi kreivin vain silmäinkääntäjäksi, mutta tämän aatteellisista harrastuksista hän ei tiennyt mitään. Niihin kiviin, joita filosofia sirotteli yksinvaltiuden tielle, kompastui moni vain siksi, ettei niitä nähnyt.