— Monsieur, minä en ota vastaan rahoja keltään muulta kuin isännältäni.
— Anteeksi, en tahtonut teitä loukata.
— Sitä en epäillytkään. Mutta mitä aioitte kysyä?
— Halusin tietää, miksi äsken sanoitte: kohta he tulevat. Olkaa niin hyvä ja sanokaa, kutka tulevat?
— Tarkoitin Bastiljin lääkäriä ja kätilöä, rouva Chopinia, jotka ovat kirvoittaneet Olivan.
— Tulevatko he tänne? Miksi?
— Toimittamaan ristiäiset.
— Saan siis nähdä lapseni! — huudahti Beausire syvästi liikutettuna. — Sanotte, että saan nähdä Olivan pojan, ihan kohta?
— Juuri täällä ja pian, mutta tyyntykää. Muutoin ne pari poliisia, joiden aavistan olevan näiden kerjäläisten seassa, keksivät teidät ja älyävät, että teillä on jokin suhde Bastiljin vankiin. Se veisi teidät turmioon ja vahingoittaisi isäntääni.
— Mieluummin kuolen kuin päästän ainoatakaan sanaa, josta olisi haittaa hyväntekijälleni, — vastasi Beausire kunnioitusta ja kiitollisuutta ilmaisevalla äänensävyllä. — Vaikka pitäisi tukehtua, lupaan olla ihan vaiti. Mutta eihän ketään tule!