Näiden kolmen henkilön kulkiessa joukon puhki alkoivat köyhät mumista almunpyyntöjä. Silloin oli merkillistä nähdä, että kummit työnsivät tungeksivia syrjään, mutta ilosta itkevä outo mies jakeli heille rahaa.
Kun pieni saattue oli astunut kirkkoon, meni Beausire jäljestä ja tunkeutui hurskaiden uteliaiden kera sakaristoon, missä kaste oli määrätty toimitettavaksi. Pappi tunsi kätilön ja lääkärin, jotka ennenkin olivat hänen apuaan käyttäneet tällaisissa tapauksissa, ja tervehti heitä ystävällisesti nyökäten ja samalla hymyillen. Beausire nyökkäsi ja hymyili niinkuin pappikin. Sitten suljettiin sakariston ovi, ja pappi ryhtyi piirtämään kirkonkirjaan tavanmukaiset merkinnät, jotka kuuluvat kastetoimitukseen. Kun pappi tiedusti pojan suku- ja ristimänimeä, vastasi tohtori:
— Lapsi on poika, muuta en tiedä.
Näitä sanoja seurasi neljä naurunpurskahdusta, jotka eivät
Beausiresta kuuluneet oikein kunnioittavilta.
— Mutta nimi hänelle on annettava, vaikkapa jonkun pyhimyksen, — lausui pappi.
— Se neitonen, joka on lapsen äiti, tahtoi pojalle nimeä Toussaint.
— No sittenhän hänelle tulee kaikkien pyhimysten nimi, — vastasi pappi nauraen sanansutkaukselleen, jonka johdosta sakaristossa kajahti uusia hohotuksia.
Beausire oli nyt menettää malttinsa, mutta saksalaisen järkevä vaikutus hillitsi häntä.
— Hyvä on, — jatkoi pappi, — kun on semmoinen nimi ja kaikki suojeluspyhimykset puolellaan, niin ei isää tarvita. Merkitään siis: "Tänään on kastettu poika, joka on eilen syntynyt Bastiljissa ja jonka äiti on Nicole-Oliva Legay ja isä… tuntematon."
Nyt Beausire ryntäsi vimmastuneena papin eteen ja tarttui lujasti hänen ranteeseensa huutaen: