— Varmaankin tuolla yläkerrassa puhutaan paljon vilkkaammin kuin täällä, — sanoi hän.
Vastaukseksi kuului aluksi vain myöntävää mutinaa rouva Hubertin puolelta.
— Yläkerrassa? — toisti pappi, ikäänkuin ei käsittäisi. — Mitä tarkoitatte, rouva kreivitär?
— Tarkoitan sitä salia, missä tuomarini neuvottelevat.
— Niinpä kyllä, — myönsi pappi. Ja taas oltiin vaiti.
— Luullakseni teki esiintymiseni tänään hyvän vaikutuksen, — jatkoi
Jeanne. — Varmaankin sen jo tiedätte.
— Se on totta, madame, — vastasi ovenvartija arasti ja nousi ikäänkuin lopettaakseen puhelun.
— Mitä te arvelette? — kysyi Jeanne papilta. — Ettekö luule, että asiani on hyvällä kannalla? Ottakaa huomioon, ettei minua vastaan voida esittää ainoatakaan todistusta.
— Aivan niin, madame. Teillä onkin syytä toivoa paljon, — sanoi pappi. — Mutta otaksukaamme, että kuningas…
— No mitä kuningas voisi?