— Mainio päivä kardinaalille! — virkkoi muuan kirjurin näköinen mies hypäten rintamuurin viereiselle kivikäytävälle.
Ja hän viskasi virtaan kiven niin taitavasti kuin nuori pariisilainen osaa, joka on uhrannut melkoisen osan aikaansa tämän muinaisista harjoitusleikeistä periytyneen taidon oppimiseen.
— Kardinaalille! — toisti Jeanne. — Kardinaali on siis julistettu vapaaksi?
Tällöin tipahti hänen otsaltaan suuttumuksen pusertama hikipisara, ja hän kiirehti saliin.
— Rouva Hubert, — sanoi hän ovenvartijattarelle, — mitä se merkitsee, kun äsken kuulin sanottavan: Mainio päivä kardinaalille? Mikä siinä on mainiota?
— En tiedä, — vastasi rouva Hubert.
— Kysykää mieheltänne, olkaa niin hyvä, — jatkoi Jeanne katsoen häntä suoraan silmiin.
Vartijatar täytti hänen pyyntönsä ja Hubert vastasi ulkopuolelta:
— En tiedä.
Maltitonna, pahastuneena Jeanne seisoi hetkisen keskellä lattiaa.