— Niin, kello lyö todella kaksitoista, — jatkoi kuningas, — ja morsiamen pitäisi olla täällä.
Juuri kun kuningas lausui viime sanat, ilmestyi herra de Charny salongin ovelle ja vastasi kuninkaan huomautukseen:
— Suokoon teidän majesteettinne anteeksi, että neiti de Taverney on vasten tahtoaan myöhästynyt. Isänsä kuolemasta saakka hän on ollut vuoteen omana. Tänään hän nousi ensi kerran ja olisi jo noudattanut kuninkaan käskyä, ellei olisi sattunut äkillistä voipumusta.
— Niin suuresti tämä rakas lapsi rakasti isäänsä! — sanoi kuningas ääneen. — Mutta kun hän nyt saa hyvän miehen, toivomme hänelle siitä tulevan lohdutusta.
Kuningatar kuunteli tai oikeammin tiedottomasti kuuli eikä liikahtanut. Jos joku olisi häntä katsellut Charnyn puhuessa, olisi voinut nähdä, kuinka veri painui vesivaa'an lailla kasvoista sydämeen. Huomatessaan läsnäolijain joukossa suuren määrän aateliston ja papiston ylimpiä edustajia kuningas kohotti äkkiä päätään ja sanoi:
— Herra de Bréteuil, oletteko jo laatinut Cagliostron karkoituskäskyn?
— Olen, sire, — vastasi ministeri nöyrästi.
Kokoontuneiden hiljaisuutta olisi tällä hetkellä häirinnyt nukkuvankin linnun hengitys.
— Ja se de la Motte, joka sanoo itseään Valoisiksi, — jatkoi kuningas lujalla äänellä, — tänäänkö se leimataan poltinmerkillä?
— Juuri tällä hetkellä, sire, se varmaan on jo tapahtunut. Kuningattaren silmä välähti. Salongin läpi kulki sorina, joka piti käsitettämän hyväksymiseksi.