— Kaksintaistelu aatelismiesten kesken on hyvin jokapäiväinen tapaus, eikö niin?
— On kyllä, eikä siihen voisi erityistä arvoa panna muuten, kuin jos nämä nuoret herrat olisivat tapelleet naisen tähden.
— Naisen tähden, tohtori!
— Niin. Esimerkiksi teidän tähtenne.
— Minunko? — Andrée huokaisi syvään. — Ei, tohtori, ei herra de
Charny ole taistellut minun tähteni.
Tohtori näytti tyytyvän tähän huomautukseen, mutta tahtoi kuitenkin päästä tavalla tai toisella selville tuosta huokauksesta ja sanoi:
— No sitten lienee veljenne lähettänyt teidät saamaan täsmälliset tiedot sairaan voinnista.
— Niin, juuri veljeni minut lähetti, — yhtyi siihen Andrée kiireesti.
Nyt oli tohtorin vuoro katsella kasvoihin.
— Kyllä minä otan selville, mitä sinulla on sydämessä, taipumaton sielu, — tuumi hän itsekseen. — No niin, — lisäsi hän sitten ääneen, — voinpa siis sanoa koko totuuden, niinkuin tuleekin puhua henkilölle, jolle on tärkeätä se kuulla. Ilmoittakaa veljellenne, että hänen sopii ryhtyä tarpeen vaatimiin toimenpiteisiin… Tottahan ymmärrätte.