Santerre puristi Mauricen kättä toistamiseen, nyökkäsi Genevièvelle ystävällisesti ja suojelevasti ja lähti suorittamaan muita tehtäviänsä.
Katseltuaan ensin krenatöörien ja jääkärien harjoituksia ja muutamia tykinliikkeitä, joitten kovan kolinan arveltiin herättävän ympäristössä terveellistä säikähdystä, Maurice tarttui uudestaan Genevièven käsivarteen ja lähti Morandin saattamana astelemaan vartiota kohti, jonka poriin luona Lorin huuteli äänensä käheäksi, komentaen pataljoonan liikkeitä.
»Hyvä», huusi hän, »kas tuollahan on Maurice; hitto soikoon! Naisen kanssa, joka tuntuu minusta jonkin verran miellyttävältä. Aikoisikohan tuo salakavala mies tuoda hänet kilpailemaan minun Järki-jumalattareni kanssa? Jos niin kävisi, voi Arthémise-parkaani!»
»Entä nyt, kansalainen adjutantti?» sanoi kapteeni.
»Niin, se on totta; huomio!» huusi Lorin. »Ruoduttani, kaarto vasempaan, vasempaan… Päivää, Maurice. Nopeampi tahti… Eteen…päin!»
Rummut pärisivät; komppaniat lähtivät vartiopaikoilleen ja kun kukin oli paikallaan, kiirehti Lorin ystävänsä luokse.
Ensimmäiset tervehdykset vaihdettiin. Maurice esitti Lorinin
Genevièvelle ja Morandilie. Sitten alkoivat selittelyt.
»Niin, niin, kyllä ymmärrän», sanoi Lorin; »sinä haluat päästää kansattaren ja kansalaisen torniin: se on helposti tehty; menen asettamaan vartiomiehet paikoilleen ja sanomaan heille, että voivat laskea sinut seuralaisinesi kulkemaan.»
Kymmenen minuutin kuluttua astuivat Geneviève ja Morand sisään kolmen kaupunginvirkamiehen seurassa ja asettuivat seisomaan lasi-oven taakse.