»Ja sitten…?»
»Sitten veljeilimme uudestaan ja toistamiseen, kuten Diafoirus sanoo. Rakennettiin isänmaalle alttari sihteerin pöydästä ja kahdesta karahvista, joihin pantiin kukkia. Koska olit juhlan sankari, huudettiin nimeäsi kolme kertaa, jotta sinut seppelöitäisiin, ja kun et vastannut, koska et ollut paikalla, ja kun aina kuuluu asiaan seppelöidä joku, seppelöitiin Washingtonin rintakuva. Se oli noiden juhlamenojen järjestys ja kulku.»
Kun Lorin oli lopettanut tämän totuudenmukaisen kertomuksen, jossa sen ajan ihmiset eivät nähneet mitään hullunkurista, kuului melua kadulta, ja ensin kaukaiset, sitten yhä lähenevät rummuttajat pärisyttivät ilmoille siihen aikaan niin tavallisen yleismarssin tahdit.
»Mitä se on?» kysyi Maurice.
»Siellä julistetaan Kommuunin määräystä», sanoi Lorin.
»Juoksenpa piirin kokoukseen», sanoi Maurice hypäten vuoteestaan ja kutsuen kotiapulaistaan auttamaan pukeutumisessa.
»Ja minä menen taas makaamaan», sanoi Lorin; »en ole nukkunut muuta kuin kaksi tuntia viime yönä noiden villittyjen vapaaehtoisten vuoksi. Ellei tapella muuta kuin hiukkasen, annat minun nukkua; jos taas ankarasti, tulet hakemaan minua.»
»Miksi olet laittanut itsesi niin koreaksi?» kysyi Maurice silmäillen
Lorinia, joka nousi seisomaan lähteäkseen.
»Koska tänne tullakseni minun on pakko kulkea Béthisy-katua ja koska Béthisy-kadun numero kolmessa on ikkuna, joka aina avautuu mennessäni ohi.»
»Etkä pelkää, että sinua pidetään myskituoksuisena keikarina?»