Kuningas aikoi koputtaa ovelle, mutta samalla hän huomasikin, että valoa kiilui avaimenreijästä. Hän rupesi siitä tirkistämään. Hänen kalmankalpeat kasvonsa muuttuivat äkkiä verenpunaisiksi, ja hieroessaan silmiään erottaakseen paremmin, ettei se, mitä hän näki, ollut harhanäkyä, hän huudahti:
— Kautta Jumalan! Kuinka on mahdollista, että minusta uskalletaan tehdä näin hävytöntä pilaa?
Kas tässä selitys siitä, mitä Henrik näki. Huoneen yhdessä nurkassa seisoi Saint-Luc, tohvelit jalassa ja yöviitta yllään ja puhui jonkinlaiseen puhetorveen kaikki ne uhkaavat sanat, joita kuningas oli pitänyt ylhäältä tulevana äänenä, ja hänen olkaansa vasten nojaten seisoi yöpuvussaan nuori nainen, joka silloin tällöin tempasi puhetorven hänen kädestään ja puhui siihen kaikkea sellaista, mitä koirankurisuutensa hänelle mieleen johdatti, tehden samalla äänensä mahdollisimman voimakkaaksi. Ne kumpikin nauroivat tukehtuakseen joka kerta kun ottivat suunsa pois puhetorvesta, sillä Chicot vastaili yhäkin mitä valittavimmalla äänellä ja matki täydelleen kuninkaan nenäänsäpuhumista.
— Saint-Luc'in vaimo! Reikä seinässä! Petosta! — mutisi Henrik. —
Oo, ne roistot saavat sen minulle kalliisti maksaa!
Kuullessaan erään lauseen, joka oli entisiäkin loukkaavampi, astui Henrik askeleen takaperin ja potkasi oven auki hämmästyttävän voimakkaasti.
Puolialaston Jeanne riensi kirkuen sänkyyn ja kääriytyi sen verhon sisään. Kauhusta kuolonkalpeana, puhetorvi kädessään, Saint-Luc polvistui kuninkaan eteen, jonka kasvot raivosta olivat liidunvalkeat.
— Ah! — huusi Chicot kuninkaan huoneessa, — ah! armoa! Minä huudan avuksi pyhän neitsyen ja kaikki pyhimykset!… Minä kuolen.
Mutta ei kumpikaan viereisessä huoneessa olevista näyttelijöistä ollut tässä naurettavassa näytelmässä ehtinyt sanoa ainoatakaan sanaa, niin äkisti oli näytelmän aihe muuttunut. Henrik ensimäisenä keskeytti äänettömyyden.
— Pois! — huusi hän, ja raivolla, mikä ei suinkaan ollut hallitsijan arvon mukaista, tempasi hän puhetorven Saint-Luc'in kädestä ja kohotti sen ylös sillä lyödäkseen Saint-Luc'ia.
Mutta sukkelasti, kuin käärmeen puremana, syöksähti Saint-Luc ylös ja lausui: