— Missä minä silloin olin?
— Te makasitte eräässä damastiverhoisessa sängyssä.
— Huoneessa, jonka seinäpapereita mytologiset kuviot koristivat?
— Aivan niin. Ja sitten oli vielä kahden akkunan välissä…
— Nuoren, ihastuttavan tytön muotokuva?
— Niin. Hyv'on! Sitten minä sidoin haavanne.
— Ja sen teittekin mainiosti, sillä jo tänä aamuna oli haava melkein parantunut.
— Siitä on teidän kiittäminen erästä minun keksimääni salvaa. Monesti, kun en ole tiennyt, keneen kohdistaisin kokeiluni, olen vedellyt haavoja omaan ihooni, ja vamma on parantunut aivan heti.
— No, herra Remy, kertokaapa enemmän!
— Sitten te menitte jälleen tajuttomaksi, ja ääni kysyi, miten teidän laitanne oli.