— Sitten, että te jättäisitte minun huolekseni pysähdyspaikkojen valinnan. Kaikki varovaisuustoimenpiteeni tarkoittavat vain yhtä ja samaa asiaa, nimittäin sitä, että te pääsisitte turvaan Anjoun herttualta.
— Jos te, hyvä herra, kuten väitätte, todellakin minua rakastatte, niin ovathan etumme yhteisiä. Minulla siis ei ole mitään vastaväitteitä.
— Lopuksi pyydän teidän tyytymään siihen asuntoon, jonka teille Parisista valitsen, miten koruton ja syrjäinen se sitten tuleekin olemaan.
— Minä en haluakaan mitään muuta kuin saada elää huomaamatonta elämää. Ja kuta koruttomampi, kuta syrjäisemmässä paikassa asunto on, sitä parempana sitä pakolainen pitää.
— Niinpä siis olemme kaikessa yksimielisiä, hyvä neiti. Ja toimiakseni määräämänne suunnitelman mukaisesti ei minulla näin ollen ole muuta tekemistä kuin vakuuttaa teille nöyrää kunnioitustani, lähettää tänne teidän palvelijattarenne ja valita teidän matkustamiseenne.
— Ja minä puolestani tahdon toimia yhtä jalomielisesti kuin tekin, — vastasin minä. — Pitäkää lupauksenne, niin pidän minäkin omani.
— En toivo mitään muuta, — virkkoi kreivi, — ja tämä lupaus saattaa minut vakuutetuksi siitä, että minusta piankin tulee onnellisin kuolevaisista.
Tämän sanottuaan kreivi kumarsi ja poistui huoneesta.
Viiden minuutin kuluttua tuli Gertrud sisälle.
Suuri oli tuon hyväsydämisen tytön ilo, sillä hän oli luullut, että hänet tahdottiin minusta ainiaaksi eroittaa. Minä kerroin nyt hänelle kaikki. Minä tarvitsin jonkin henkilön, jolle voin suunnitelmani kertoa, jonkin, joka voi auttaa minua niitä toteuttaessani ja joka, jos niin tarvittiin, ymmärtäisi totella jo ensimäistä viittausta. Monsoreaun kreivin myöntyväisyys minua oudoksutti. Minä luulin jonkin petoksen piilevän siinä sopimuksessa, jonka äsken olimme keskenämme tehneet.