— Oi, toivonpa, että hän on minut unohtava!
— Sitä en usko. Kun teidät kerran on nähnyt, ei teitä niin hevillä unohdeta. Minäkin olen tehnyt kaikkeni unohtaakseni teidät, mutta en ole voinut.
Nyt havaitsin kreivin katseessa ensimäisen intohimonkipinän. Ennen en ollut sitä huomannut.
Tämä kauhistutti minua enemmän kuin mitä minua oli aamupäivällä prinssin näkeminen kauhistuttanut.
Olin hetkisen ääneti.
— Mitä aiotte tehdä? — kysyi kreivi.
— Enkö voisi muuttaa asuntoa, muuttaa johonkin Parisin toiseen laitaan, tai, mikä vieläkin parempi, palata Anjouhun?
— Tuo kaikki ei lainkaan hyödyttäisi, — vastasi Monsoreaun kreivi päätään pudistellen. — Anjoun herttua on kauhea vainukoira: menittepä te mihin tahansa, niin aina hän on kintereillänne, kunnes saa teidät viimein käsiinsä.
— Voi hyvä jumala! Te minut pelästytätte!
— Se ei ollut tarkoitukseni. Sanon teille vaan sen, miten asiat ovat, en mitään muuta.