— Jatkakaa, hyvä rouva, — pyyteli Bussy, — olkaa armelias ja jatkakaa! Nyt alan ymmärtää jo kaikki tyynni.
— Vedin heti harson kasvoilleni, mutta se oli liian myöhäistä. Hän oli nähnyt minut. Ja vaikkei hän olisikaan minua suorastaan tuntenut, niin oli häneen kuitenkin syvästi vaikuttanut minun, yhdennäköisyyteni naisen kanssa, jota hän oli rakastanut ja jonka hän luuli joutuneen surman suuhun. Nousin ylös ja kiiruhdin kirkon ovelle, mutta sinne päästyäni näin hänet taaskin. Hän oli pistänyt sormensa vihkivesiastiaan ja ojensi minulle vihkivettä.
En ollut sitä huomaavinani, vaan menin hänen ohitseen, mutta taakseni katsomattakin ymmärsin, että meitä seurattiin. Jos olisin tuntenut Parisin, olisin koettanut johdattaa herttuan johonkin harhaan, mutta en vielä milloinkaan ollut kulkenut mitään muuta tietä kuin sitä, mikä vei asunnostani kirkkoon, enkä minä tuntenut ainoatakaan ihmistä, jonka luona olisin voinut pyytää itselleni neljännestunniksi vieraanvaraisuutta. Minulla ei ollut ainoatakaan ystävää, oli vain yksi ainoa puolustaja, jota pelkäsin enemmän kuin vihollista.
— Voi hyvä jumala! — mutisi Bussy. — Miksei sallimus tai kohtalo jo ennemmin ole ohjannut minua teidän tiellenne?
— Samana iltana, — jatkoi Diana, — kävi Monsoreaun kreivi luonani. En tiennyt itsekään, pitikö minun kertoa hänelle seikkailuni, mutta hänpä itse haihduttikin kaikki epäilykseni siinä suhteessa.
— Te kysyitte minulta, — sanoi hän —, oliko messussa käyminen kiellettyä, ja minä vastasin teille, että teillä oli vapaa toimintavalta, mutta että te menettelisitte viisaimmin, jos olisitte sinne menemättä. Ette tahtonut minua uskoa. Tänä aamuna olette ollut kuulemassa messua Sainte-Catherinen kirkossa. Prinssi joka kaikeksi onnettomuudeksi sattui olemaan siellä, on teidät nähnyt.
— Se on totta, hyvä herra, ja minä olin epätietoinen siitä, kertoisinko sen teille, koska en varmaan tiennyt, tunsiko prinssi minut todellakin.
— Teidän näkemisenne on tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Teidän samannäköisyytenne sen naisen kanssa, jota hän kaipaa, on ollut hänestä vallan harvinainen. Hän on seurannut teidän jälkiänne ja toimeenpannut tutkimuksia, mutta ne ovat kaikki olleet ihan tuloksettomia, sillä kukaan ei tiedä teistä mitään.
— Hyvä jumala! Mitä luulette hänen aikovan tehdä? — huudahdin minä.
— Herttua on intohimoinen ja järkkymätön luonne, — vastasi
Monsoreaun herra.