Chicot siirtyi nyt erääseen pieneen, yksinäiseen huoneeseen, jonka punaruudukkailla uutimilla varustetun lasioven hän paiskasi auki. Siellä hän puhdistamattoman kynttilän valossa näki tuon kunnon munkin, joka välinpitämättömän näköisenä lautasellaan pyöritteli vedessäkeitettyä pinaattiannosta. Hän koetti saada tuota annostaan mehukkaammaksi sekottelemalla siihen muutamia juustonsiruja.
Veli Gorenflot oli noin kolmenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen ja suunnilleen viiden jalan pituinen. Mutta tuon lyhyehkön vartalon korvasi kuitenkin, kuten tuo arvon veli itse väitti, ruumiinmuotoja ihailtava sopusuhtaisuus. Sillä se mitä hänen pituudestaan puuttui tuli korvatuksi toisaalle. Hänen selkänsä näet oli ainakin kolmen jalan levyinen, mikä, kuten tiedetään, vastaa lähes yhdeksän jalan ympärimittaa.
Hänen herkulesmaisten olkapäittensä keskestä yleni lihakseton kaula. Onnettomuudeksi oli tämä kaulakin sopusoinnussa muun ruumiin kanssa, s.o. se oli lyhyt ja paksu, mistä johtui että veli Gorenflot, ankaramman mielenliikutuksen sattuessa, oli aina lähellä saada halvauksen. Mutta tietoisena tuosta häntä aina uhkaavasta vaarasta ei veli Gorenflot koskaan kiivastunutkaan. Harvoinpa häntä näki niinkään hämmästyneenä kuin nyt, jolloin Chicot äkkiarvaamatta astui sisään.
— Hei, rakas ystävä! Mitäpä te siinä puuhailette? — huudahti gascognolaisemme, katsellen vuoroon pinaattiin, vuoroon Gorenflotiin, väliin puhdistamattomaan kynttilään ja väliin vedellä täytettyyn lasiin, johon värikkeeksi oli tipahutettu muutamia pisaroita viiniä.
— Niinkuin, hyvä veli, näette, syön minä illallista, — vastasi Gorenflot äänellä, joka soinnahti yhtä kimeästi kuin hänen luostarinsa kellot.
— Sanotteko tuota illallisen syömiseksi? Vihanneksiako ja juustoa?
Laskette leikkiä!
Monsoreaun kreivitär
— Meillä on tänään paaston ensimäinen keskiviikko. Ajatelkaamme myöskin autuuttamme, hyvä veli, autuuttamme, — sanoi Gorenflot nenäänsä puhuen ja loi hurskaasti katseensa taivasta kohti.
Chicot seisoi nolostuneena. Hänen katseestaan huomasi, että hän jo useamman kerran oli nähnyt Gorenflotin kokonaan toisella tavalla viettävän pyhää paastoaikaa.
— Autuuttamme, — toisti hän. — Mitä helkuttia on vedellä ja vihanneksilla meidän autuutemme kanssa tekemistä?