— Hyvä, — tuumaili Chicot, — kunhan vaan ikkunoita ei suljeta, niin olen tyytyväinen.
— Tehkäämme nyt tarkastuskierros, — sanoi kuoripoika portinvartijalle.
— Saamari vieköön! — ajatteli Chicot. — Tuon kuoripojan soisin minä hiiden kattilaan!
Portinvartija sytytti vahakynttilän.
Ei silmänräpäystäkään saanut nyt hukata. Portinvartija tulisi kulkemaan neljän askeleen päässä Chicotista, ja tämä tulisi huomatuksi. Chicot siirtyi nyt taidokkaasti ympäri pilaria ja pysyttelihe aina varjon kohdalla sen siirtyessä, avasi vihdoin rippituolin, joka oli vain ha'alla suljettu, pujahti sinne sisälle ja veti oven kiinni.
Portinvartija ja kuoripoika kulkivat ihan siitä ohitse.
— Saakuri! — mutisi Chicot. — Tämä portinvartija, tuo kuoripoika ja nuo kolme munkkia eivät ikipäiviksi jää tänne kirkkoon. Kun he ovat menneet tiehensä, nostan minä tuoleja penkkien päälle ja toivoakseni pääsen ikkunasta ulos… mutta ulos tultuani joudunkin minä pihalle, eikä piha ole lainkaan samaa kuin katu. Voisi olla yhtä hyvä viettää yönsä tässäkin rippituolissa. Gorenflotin kaapu on lämmin. Tästä tulisikin vähemmän pakanallinen yö kuin jos sen ehkä jossain muualla viettäisin, ja senhän minä lukisin autuuteni tulopuolelle.
Portinvartija sammutti nyt lamput, niin että koko kirkossa vallitsi synkkä pimeys. Samassa löi kello kaksitoista.
— Piru periköön! — ajatteli Chicot. — Ollappa puolenyön aikaan yksinään kirkossa! Jos poikani Henrik olisi minun asemassani, niin pelkäisi hän luullakseni aika lailla. Ja nyt, Chicot, ystäväni, hyvää yötä!
Chicot koetti saada mahdollisimman mukavan asennon siinä rippituolissaan, sulki ovessa olevan pikku ha'an ja ummisti silmänsä.