Hänen silmänsä olivat tuskin kymmentä minuuttia olleet ummessa ja hänen aistimustensa harhaileva liitely tiesi unen lähestymistä, kun yht'äkkiä kimeä lyönti, niinkuin olisi isketty johonkin kuparilevyyn, kajahti kautta kirkon.
— Mi… mitä! — sanoi Chicot itsekseen, aukaisi silmänsä ja kuunteli. — Mitäpä tämä merkitsee?
Samassa sytytettiin kuoriin muuan lamppu, ja sen sinertävä valo valaisi noita kolmea munkkia, jotka yhäkin liikkumattomina istuivat paikoillaan. Chicotissa oli eräänlaista taikauskoista pelkuruutta. Niin rohkea kuin tämä gascognelainen olikin, ei hän kuitenkaan ollut aivan vapaa aikansa ennakkoluuloista. Hän teki ristinmerkin ja mutisi hiljaa:
— Vade retro, Satanas! [Mene pois minun tyköäni, saatana. Suom.]
Mutta kun valo ei näiden sanojen painostuksesta sammunut, minkä se varmasti olisi tehnyt, jos se olisi ollut helvetin liekkiä, ja kun nuo kolme munkkia, tästä hänen "Vade retro'sta" huolimatta, edelleenkin istuivat paikoillaan, alkoi gascognelainen arvella, että hän olikin tekemisissä luonnollisen valon kanssa ja, ellei ihan oikeitten munkkien, niin kuitenkin lihaa ja verta olevien ihmisten kanssa. Kuitenkin häntä värisytti.
Silloin nousi verkalleen muuan kuorin lattian kivistä. Harmaa kapusonki ilmestyi synkän aukon suulle, ja vähitellen kohosi sieltä kokonainen munkki, jääden seisomaan marmorilattialle, samalla kun kivi hiljaa liukui paikoilleen. Tämän nähdessään katosi Chicotilta viimeinenkin luottamus niihin loitsusanoihin, joita hän ennen oli niin varmoina pitänyt. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn, ja hän jo alkoi uskoa, että kaikki Pyhän Genovevan luostarin apotit ja munkit nousisivat sillan alta haudoistaan.
— Veli Monsoreau, — sanoi yksi kuorin kolmesta munkista sille, joka niin kummallisella tavalla oli siihen ilmestynyt, — onko hän, jota me odotamme, jo saapunut.
— On, armolliset herrat, — vastasi puhuteltu..
— Avatkaa hänelle ovi.
— Ahaa, — ajatteli Chicot. — Tässä huvinäytelmässä tuntuu olevan kaksi näytöstä, ja minä olen nähnyt niistä vasta ensimäisen.