— Ätsh! — ärähti Schomberg. — Ken tietää, vaikka se lurjus olisi antanut väärän ilmoituksen matkansa suunnasta.
— Niin, eipä olisi mahdotonta sekään, — vastasi Quélus.
Tämän otaksuman johdosta hyökkäsivät suosikit kuin joukko nälkäisiä koiria paljastetuin miekoin portin edustalla seisovia kahta miestä vastaan.
Toinen näistä oli juuri saanut pistetyksi avaimen lukkoon ja oli avaama isillään portin, kun hyökkääjien melu sai nuo kaksi salaperäistä vaeltajaa kääntymään ympäri.
— Mitä tämä merkitsee, d'Aurilly? — kysyi toinen heistä. —
Aikovatkohan ne hyökätä meidän kimppuumme?
— Ah, armollinen herra, — vastasi portin avaaja, — siltä se tosiaankin näyttää. Ilmaisetteko itsenne vai haluatteko pysyä tuntemattomana?
— Asestettuja miehiä! Väijytys!
— Varmastikin jokin kilpailija, joka on päässyt jäljillemme; sitä jo aavistin! Nainen on liian kaunis, teidän korkeutenne, voidakseen pysyä huomaamattomana.
— Rientäkäämme sisälle, d'Aurilly. Piiritys kestetään paremmin portin sisä- kuin ulkopuolella.
— Tietysti, armollinen herra, ellei linnoituksen sisäpuolella ole vihollisia; mutta ken tietää, ellei vaan…