— No niin, — virkkoi Jeanne, katsahtaen merkitsevästi mieheensä, — sallikaapa, että me naitamme teidät. Se ensinnäkin olisi hyväksi turvaksi monelle tuntemalleni naineelle miehelle. Sitten lupaan minä vielä, että te saisitte tuntea sitä autuutta, jonka olemassaolon nyt kiellätte.
— Minä en kiellä sellaisen autuuden olemassaoloa, hyvä rouva, — vastasi Bussy, taaskin huoaten, — minä vain väitän, ettei se autuus tule minun osakseni.
— Tahdotteko, että minä toimitan teidät naimisiin? — toisti rouva
Saint-Luc.
— Jos tahdotte naittaa minut oman mielenne mukaan, niin minä vastaan kieltävästi, mutta jos naitatte minut minun oman makuni mukaan, niin silloin suostun.
— Te sanotte tuon sellaisella äänenpainolla kuin olisitte päättänyt jäädä poikamieheksi.
— Ehkäpä.
— Te kai sitten olette rakastunut sellaiseen naiseen, jonka kanssa ette saa mennä naimisiin?
— Arvatkaa, herra kreivi, — virkkoi Bussy, — ja pyytäkää vaimoltanne, ettei hän iskisi tuhansia tikarinpistoja minun sydämeeni.
— Olkaa varuillanne Bussy. Te saatatte minut tosiaankin kuvittelemaan, että olette rakastunut vaimooni.
— Siinä tapauksessa täytyy teidän toki myöntää, että minä olen ylen tunnollinen rakastaja ja että aviomiehet menettelevät väärin, jos ovat minulle mustasukkaisia.