— Se on totta, — vastasi Saint-Luc muistaen, että se oli juuri Bussy, joka oli tuonut hänen vaimonsa Louvreen. — Mutta samantekevää. Myöntäkää kuitenkin, että sydämenne ei enää ole teidän omanne.
— Sen myönnän, — vastasi Bussy.
— Rakkaudestako vaiko jostain oikusta se johtuu? — kysyi Jeanne.
— Äärettömästä rakkaudesta, hyvä rouva.
— Minä teen teidät terveeksi: minä toimitan teidät naimisiin, niinkuin jo sanoin.
— Sitä minä epäilen.
— Ja minä teen teidät niin onnelliseksi kuin miksi te yleensä ansaitsette tulla.
— Äh, hyvä rouva. Ainoa onneni nykyisin on saada olla onneton.
— Minä olen kovin itsepäinen, sen sanon teille jo edeltäpäin, — vakuutteli Jeanne.
— Olen sitä minäkin, — vastasi Bussy.