— Teidän täytyy taipua, kreivi.
— Kuulkaapas, hyvä rouva, — virkkoi nyt tuo nuori mies. — Matkustakaammepa nyt yhdessä hyvinä ystävinä. Ensinnäkin me, jos suvaitsette, ratsastaa karahutamme pois tältä hietamaalta ja sitten valitsemme majapaikaksemme tuon soman pikku kylän, joka näkyy tuolta kauvempaa.
— Niin, sen tai jonkin muun.
— Samapa se, minulle se on ihan yhdentekevää.
— Tuletteko siis meidän mukanamme?
— Tulen, siksi kun saavun sinne, jonne aion, ellei teillä puolestanne ole mitään sitä vastaan.
— Päinvastoin. Mutta vielä parempi olisi, että tulisitte sinne, mihin me aiomme.
— Ja mihin sitten?
— Méridorin linnaan.
Veri kohosi Bussyn kasvoille ja virtasi sitten takaisin sydämeen. Hän meni niin kalpeaksi, että olisi paljastanut itsensä, ellei Jeanne siinä samassa olisi hymyillen katsahtanut mieheensä.