— Kelpo tyttö! — huudahti kreivi.
— No, mitäpä te hänestä sanotte? — kysyin minä vuorostani.
— Minä kerron hänen urotöistään, mikä onkin helppoa, sillä eihän Parisissa muusta puhutakkaan kuin niistä miekanpistoista, joita hän antaa ja saa. Olenpa emännällekin opettanut muutaman muodissa olevan pikkulaulun.
— Ah, minä tiedän! — vastasin. — Eikö se kuulu tällä tavalla:
"Tuo ritari Bussy hän pelvoton ja uljas ja rohkea on. Ja Amboisen herran ken ystäväks saa, ei petä hän, vaikkapa horjuis maa."
— Mainiosti! huudahti Gertrud. — Emäntäni ei milloinkaan laula mitään muuta laulua kuin tuota.
Bussy pudisti nuoren lääkärin kättä. Omituinen autuuden väristys tuntui hänen suonissaan.
— Ja onko tuossa nyt kaikki, mitä sinulla on kerrottavaa? — kysyi hän. Ihminenhän on haluissaan täyttymätön.
— Kaikki on siinä, armollinen herra. Mutta ennen pitkää saan kyllä enemmänkin tietää. Eihän, kissa vieköön, yhdellä kertaa voi saada kaikkia asioita selville.
26.