— Sen hyvin käsitän. Hetken innostus, kiihtymys on teidät vallannut.
Sellainen innostus on hyve, sellainen kiihtymys on pyhä tunne.
Mutta liiallisuuteen menevät hyveet saattavat kääntyä virheiksi ja
kunnioitettavimmatkin tunteet vähitellen muuttua moitittaviksi.
— Antakaa anteeksi, isä, — sanoi Gorenflot. — Mutta jos te nyt tästä jotain käsitättekin, niin en minä ainakaan käsitä. Mitä te puhuitte mielenpurkauksesta?
— Siitä teidän viime öisestä.
— Luostarin ulkopuolellako? — kysyi munkki pelokkaasti.
— Ei, vaan luostarissa.
— Olenko esiintynyt mieltäosottavasti luostarissa?
— Juuri te.
Gorenflot kynsäsi nenäänsä. Hän alkoi ymmärtää, että nyt oli jokin erehdys kysymyksessä.
— Minä olen yhtä hyvä katolilainen kuin tekin, mutta kuitenkin minä kauhistuin teidän uskaliaisuuttanne.
— Uskaliaisuuttaniko? — virkkoi Gorenflot. — Olenko siis ollut uskalias?