— Mutta mistä syystä otaksutte tämän miehen olevan meidän vihollisemme? Sanon meidän vihollisemme, — lisäsi gascognelainen mitä herttaisimmin hymyillen, — sillä huomaanhan jo, että me olemme veljiä.
— Epäilemättä, — vastasi isäntä. — Kas, hyvä ystävä, minä epäilen tuota miestä, koska hän saapui tänne lakeijan puvussa ja sittemmin puki ylleen jonkinlaisen asianajajan puvun. Nyt minä kuitenkin väitän, ettei hän ole asianajaja eikä palvelija, sillä minä hänen viittansa alta, joka oli heitetty tuolille, näin pitkän miekan kären. Lisäksi on hän hyvin omituisella tavalla puhunut minulle kuninkaasta ja lopuksi on hän sanonut saaneensa jonkin tehtävän herra de Morvilliersilta, joka, kuten tiedätte, on itse Nebukadnezarin ministeri.
— Herodes, niinkuin minä häntä nimitän.
— Sardanopolus, — lisäsi isäntä.
— Hyvin sanottu! — huusi Chicot.
— Ah! Huomaan, että me ymmärrämme toisiamme.
— Kyllä me ymmärrämme, — vastasi Chicot. — Minä siis jään tänne.
— Niin toivon.
— Mutta ei sanaakaan minun sukulaisestani!
— Ei ainoatakaan sanaa, sen lupaan.