Hän hypähti taaksepäin ja pääsi siten kolmen askeleen päähän vihollisistaan. Mutta taaskin oli pian neljä miekkaa hänen kimpussaan. Se oli jo kuitenkin myöhäistä, sillä tehtyään vielä yhden harppauksen taaksepäin oli hän muurin luona ja pääsi tukemaan sitä vasten. Siinä seisoi hän nyt, väkevänä kuin Akilles, hymyillen vain niille lukemattomille miekaniskuille, joita hänen päänsä ympäri suhisi. Mutta äkkiä tunsi hän kylmän hien kohoovan otsalleen ja hänen silmissään musteni. Hän oli unohtanut haavansa, ja nämä pyörtymisen merkit muistuttivat häntä siitä.
— Ahaa! sinä siis vihdoinkin antaudut! — huusi Quélus ja iski yhä hurjemmin.
Päätä itse, onko asia niin, — vastasi Bussy.
Näin sanoessaan antoi hän Quélus'elle miekanlappeellaan niin voimakkaan iskun ohimoon, että tämä tupertui takaperin.
Hurjana raivosta päästi Bussy nyt kauhean huudon ja hyökkäsi eteenpäin. D'O ja d'Epernon väistyivät tieltä, Maugiron oli nostanut Quélus'en ylös ja piteli häntä käsiensä varassa. Bussy taittoi jalallaan tämän miekan, haavotti taitavalla pistolla d'Epernon'ia käsivarteen, ja silmänräpäyksen ajan hän oli voittajana. Mutta Quélus tuli taas pian tuntoihinsa, Schomberg, vaikka olikin haavottunut, alotti taistelun uudelleen, neljä miekkaa välähteli taaskin Bussyn pään päällä, jo toisen kerran luuli hän olevansa hukassa. Hän vetäytyi askel askeleelta takaisin päästäkseen jälleen muuriin kiinni. Hän tunsi selvästi, että voimansa olivat lopussa. Miekka ei enää osunut siihen suuntaan, johon epäselvä ajatus sen oli tarkoittanut, vasemmalla kädellään tavotteli hän muuria, kosketti sitä, ja kivien kylmyys häntä hieman virkisti. Mutta hänen suureksi ihmeekseen antoikin tämä muuri perään. Siinä olikin puolittain aukinainen portti. Silloin heräsi Bussyssa jälleen toivo; hän kokosi kaikki voimansa tätä ratkaisevaa silmänräpäystä varten. Vielä neljännesminuutin ajan olivat hänen hyökkäyksensä niin tiheitä, että hän sai torjutuiksi kaikki miekat luotaan tai että vihollisensa olivat pakoitetut laskemaan ne alas. Äkkiä vetäytyi hän portista sisään ja, päästyään onnellisesti sisäpuolelle, painalti porttia niin voimakkaasti, että se jysähtäen paukahti lukkoon.
Nyt oli taistelu päättynyt ja Bussy oli vaarasta vapaa; hän oli voittaja, sillä hän oli pelastunut.
Ilostajuopunein silmin katseli hän porttiluukun tiheän ristikon läpi vihollistensa kalpeita kasvoja. Hän kuuli mielettömiä miekaniskuja turhaan suunnattavan tukevaa tammiporttia vastaan, kuuli huutoja ja kirouksia. Vihdoin hänestä tuntui siltä kuin maa ja muuri hänen jalkainsa alla horjuisivat. Hän astui muutamia askeleita eteenpäin ja oli tullut pihamaalle. Siellä hän vaipui uupuneena muutamalle rapulle.
Senjälkeen hän ei enää tiennyt mitä tapahtui: hänestä tuntui kuin olisi hän astunut alas haudan hiljaisuuteen ja yöhön.
4.
Unta on joskus hyvin vaikea erottaa todellisuudesta.