Eläin vaipui vavisten maahan.
Valmiina kaikkeen oli Bussy silmänräpäyksessä hypännyt alas satulasta ja heilutti nyt paljastettua miekkaansa.
— Haa, konna! Se oli minun lempihevoseni, — huusi hän. — Sen saat kalliisti maksaa!
Ja kun Schomberg, rohkeutensa innostamana, ei ollut oikein laskenut itsensä ja Bussyn miekan välistä matkaa, ojentuikin äkkiä Bussyn käsivarsi, ja hänen miekkansa tunkeutui syvälle Schombergin reiteen.
Schomberg päästi huudon.
— No, — virkkoi Bussy, — enkö minä pidä sanaani? Nyt on jo yksi saanut nahkansa naarmuihin. Sinun olisi, hölmö, pitänyt iskeä Bussyn ranteeseen eikä hevosen polveen.
Ja tuossa tuokiossa oli Bussy suunnannut pitkän miekkansa kärjen noiden neljän muun kasvoja ja rintaa kohti, ja, halveksien avun huutamista, kääri nyt kappansa vasemman käsivartensa ympärille jonkinlaiseksi kilveksi sekä vetäytyi takaperin päästäkseen muurin viereen, jota vastaan hän saattoi nojata, tulematta ahdistetuksi selkäpuolelta. Kaiken tämän tapahtuessa antoi hän kymmenen iskua minuutissa ja tunsi tällöin useinkin pehmeätä suhahdusta, joka merkitsi sitä, että miekka oli sattunut vihollisen ruumiiseen. Silmänräpäykseksi hänen jalkansa liukahti ja hän tuli tahtomattaan katsoneeksi maahan päin. Tätä hetkeä käytti Quélus hyväkseen antaakseen hänelle iskun sivulta.
Haavotettu! huusi Quélus.
— Kyllä, takkiin, — vastasi Bussy, joka ei halunnut tunnustaa asiaa oikeata laitaa.
Senjälkeen hän syöksähti Quélusta kohti ja mitteli niin taitavasti miekkaansa tämän kanssa, että tuon nuoren miehen ase lensi hänestä kymmenen askeleen päähän. Mutta Bussy ei ehtinyt täydentää tuota voittoaan, sillä siinä samassa ahdistivat häntä d'O, d'Epernon ja Maugiron raivokkaina. Schomberg oli nyt saanut haavansa sidotuksi ja Quélus oli hakenut miekkansa. Bussy huomasi niin ollen, että hänet joka puolelta piiritettäisiin, ellei hän silmänräpäyksessä pääsisi muurin viereen.