— Sanoppa nyt: oletko kristitty? Jaa tahi ei?
— Olen minä kristitty? — huudahti Gorenflot, syöksähtäen ylös. — Olenko minä muka kristitty! Sen vannon paavin hatun kautta, että olen, ja sen voisin todistaa vaikka pyhän Laurentiuksen tulikoetuksella.
Ja kädet ojennettuina, ikäänkuin vannoakseen valan, hän alkoi laulaa, niin että ikkunaruudut vähällä olivat särkyä:
"Mua kristityksi kutsutaan,
ma siitä rikkauteni saan".
— Jo riittää, — virkkoi Chicot, — kun kerran olet kristitty, niin elä salli veljesi kuolla ripittämättä.
— Oikeassa olet. Missä sitten on tuo veljeni? Minä hänet kyllä ripitän, — sanoi Gorenflot. — Mutta ensin tahdon saada jotain juodakseni, sillä minä kuolen janoon.
Chicot ojensi munkille ison pikarillisen vettä, ja munkki kulautti sen melkein pohjaan.
— Ah, poikani, — sanoi hän, — nyt alan nähdä paljo selvemmin.
— Sepä on toki hyvä, — vastasi Chicot, aikoen käyttää hyväkseen tuota valoisampaa silmänräpäystä.
— No, mutta ketä minun on ripitettävä?